Onpa ihana olla kerrankin aikaisin hereillä! Tai siis... Tiedän, että olen useinkin kirjoittanut tähän aikaan, mutta tällä kertaa olen herännyt jo tunteja sitten ja ollut luennollakin. Tämä voi olla unenpuutteen aiheuttamaa sekavuutta (en olisi saanut unta ennen yhtä, joten en edes yrittänyt ja olen nukkunut 5½ tuntia), mutta oloni on tänään harvinaisen hieno. Kävelin yliopistolle kahdeksan jälkeen upeassa auringonnousussa.
Taidan opetella menemään nukkumaan aikaisemmin ja heräämään varhain. En ehkä ihan seitsemältä, mutta jos aina olisi ennen yhtä sängyssä ja heräisi ennen yhdeksää. Se olisi vielä kohtuullista. Minulla menee ihan liian usein kahteen, ja sitten nukun kymmeneen ja oloni on laiska jo herätessä. Voisin tähdätä sänkyyn kahdeksitoista tv-ohjelmien salliessa (maanantaisin ei ainakaan onnistu, tulee Oz melkein yhteen asti - mutta muulloin). Sitten voisin herätä jo kahdeksalta ja oloni olisi ahkera.
No, hyvä näin on suunnitella, mutta tiedän, että olen syntynyt myöhään valvojaksi enemmän kuin varhain nousijaksi. Se on minulle luontaista, on aina ollut ja tulee luultavasti olemaankin. Ehkä sitten mummona onnistun luontaisesti nousemaan varhain, kun untentarpeeni on vähentynyt niin, että voin sekä valvoa myöhään että herätä aikaisin. Sitä ennen se on biologista ohjelmointiani vastaan tappelemista. Mutta voisin silti vaihteeksi yrittää, koska tuntuu siltä.
Tuntuu, että näin koko yön Oz-unia. Ei siis auttanut kirjoittaminenkaan. Tämä on pahin kohtaukseni sitten kesän Queer As Folk -kauden, kun satuin lainaamaan ne Marjukalta ja ajauduin katsomaan ensin kerran, sitten toisen kommenttiraidoilla, sitten kolmannen ja vielä neljännen kerran Mirjamin kanssa. Mutta näitä nyt tulee. Pitäisi iloita, koska ne tuovat elämääni sisältöä ja jännitystä...ja iloitsenkin, enkä kuunaan luopuisi intoilusta - mutta samalla pakkomielteisyys on hankalaa. On niin vaikea keskittyä muihin asioihin.
Eilenkin olisin voinut tehdä käännöksiä ja kaikkea, mutta sen sijaan surffailin ison osan illasta netissä ja etsin Oz-tietoa. Nyt voin kertoa vaikkapa, että Beecheriä ja Kelleriä näyttelevät Meloni ja Tergesen ovat oikeassa elämässä paitsi täysin pelottomia näyttelijöitä, myös erittäin läheisiä ystäviä, eivätkä pitäneet Ozin kuvaamista minään. Ystävyys kuulema helpotti asiaa siinä mielessä, että tietty intiimiys oli heille valmiiksi luontaisempaa. Lisäksi heterona (Melonilla on kaksi lastakin) oli mukava olla satavarma siitä, että toinenkin vain näyttelee... Meloni tosin kertoi haastattelussa, että yleisesti ottaen rohkeat kohtaukset eivät olleet ongelma, mutta oli pelottavaa kuvata kohtaus, jossa he suutelevat ensi kertaa rakkaudesta. "Vapisimme molemmat, ja kun ohjaaja yritti antaa ohjeita, sanoimme, että anna meidän vain tehdä se."
Voi, huokaus. E ihme, että sarjasta tuli hyvä. Näyttelijät tuntuvat kaikki olleen sydänverellään mukana. Kuvausten alkaessa seitsemääkymmentä lähestynyt (mutta siro, kaunis, viisikympiseltä näyttävä) Rita Moreno ei myöskään haastatteluissa tunnu löytävän tarpeeksi ylistyssanoja Oz-kokemukselle. Hän on kuulemma pitkällä urallaan harvoin näytellyt yhtä hienossa produktiossa yhtä hyvien näyttelijöiden kanssa. Eikä tunnelma kuvauksissa hänen mukaansa ollut pelottavan intensiivinen sarjan rajuudesta huolimatta, vaan ennemminkin hyvin luonteva ja läheinen, kun yhtä suurta perhettä.
Nyt haluaisin kommenttiraitoja. Jos kaikkien kausien dvd-paketti olisi julkaistu Euroopan alueversiona, olisin jo ostanut sen. Nykyisellään odottelen vielä, josko sellainen tulisi. Jenkkiversiokin ilmestyi vasta tänä syksynä. Siinä on ekstroja, muttei älyttömästi, joten joku paremmin varusteltu kokonaisuuskin on periaatteessa mahdollinen... Voi, tulispa sellainen.
Kommentit