En tajua, mikä siinä on.

Ymmärrän täsmälleen, miksi latinan monimutkainen kielioppi on useimmille ihmisille painajainen. Ei sääntöjen ja taivutuskaavojen pänttääminen ja lauseiden tuijottaminen silmät kierossa ("Josko minulle tahdonvoimalla aukeasi, mikä tässä on subjekti ja mikä predikaatti...") minustakaan ole helppoa tai hauskaa kuin huvipuistoajelu.

Silti... Jotain siinä on. Tänään oli ensimmäinen tunti, ja muistin pitäväni latinan opiskelusta. Yritin hahmottaa, mistä siinä pidän, mutten osannut. Olisko siinä jotain samaa kuin siinä, että urheilijat haastavat itseään äärirajoille ja tiedemiehet pähkäilevät universumin vaikeimpien mysteereiden parissa? On haastavaa mutta nautinnollista tehdä jotain, missä on hyvä, niin kunnolla, että se on vaikeaa. Emmätiiä. Tai se voi liittyä siihen, että historia viehättää. Tai siihen, että tunnen kuuluvani pieneen, omalaatuiseen eliittiin - muistelen Donna Tarttin Secret Historyn latinanopiskelijoita ;)

Minusta tuntuu, ettei pieneen sisäpiiriin kuulumisen tunne ole syy, mutta se on mukava seuraus. Varsinkin Glasgowssa. Siellä klassisten aineiden laitos oli pieni, ihana salaseura. Ei ihan niin romanttinen ja seksikäs kuin Tarttin romaanissa, mutta hieno silti. Klassiset aineet ovat niin kaukana todellisuudesta, kaukana mistään. Jos ne viehättävät, tuntee tavoittaneensa jotain, jota useimmat ihmiset eivät ymmärrä. Jopa useimmat aloittavista opiskelijoista ovat väärässä paikassa. He tippuvat pois vuoden mittaan ja lopulta jäljellä on vain ihmisiä, joita kiehtovat samat asiat kuin minua, aivan yhtä selittämättömästi.

Opettaja esitteli myös mahdollisuuksia suorittaa muinaiskreikkaa. Sitä ei opeteta Tampereella, vaan pitää tenttiä. Se alkoi silti houkutella. Se on niin hieno kieli, sata kertaa parempi kuin latina. Unohdan sen kohta kokonaan, jos en tee mitään. No, en usko, että ainakaan tänä keväänä ehdin.

Ryhmässä oli vajaat 15 ihmistä. Se ei ole kovin lupaavaa. Jos (ja kun) jatkan tästä, oppilaita on ylemmillä kursseilla jäljellä vain kourallinen. Ellei käy niin ihmeellisesti, että olemme kaikki yhtä hyviä ja motivoituneita. Se olisikin jotain se.