Vaihteeksi Jeesusta... Heh. Katsottiin sitten Mirrin kanssa tämä toinenkin versio. Kiitoksia kärsivällisyydestä :)

Melko hyvä ja erittäin legendaarinen versio lempimusikaalistani, kantavana voimana jumalainen Jeesus ja heikkoutena etäiseksi jäävä - vaikkakin muuten hyvä - Juudas.

Pisteeni: + + + + ½ (movielens), 9 (imdb) (Jälleen ennen kaikkea musikaalille verrattuna muihin elokuvamusikaaleihin.)

Hyvää: Ted Neeleyn sydäntäsärkevän sielukkaat kasvot ja nöyrän arvokas olemus. Hän on Jeesus: unohdan katselevani näyttelijää ja uskon näkeväni Jeesuksen - melkoinen saavutus kuolevaiselta. Tämän musikaalin uskottavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Jeesus säteilee ylimaallisesti, ja Neeley kantaa roolin täysin. Miehen ääni on tosin aika karu, ja hän ottaa tulkinnoissaan suuria vapauksia, mutta olen valmis antamaan tämän anteeksi, koska valkokankaalle tähän rooliin ei ehkä ole olemassa ketään yhtä sopivaa. Jos ihminen on Jeesus ja osaa laulaa tämän vaativan roolin nuotilleen oikein (no, kun ei vedä omiaan), lienee typerää takertua äänen väriin. (Näin siis vain valkokangasta ajatellen. Maailman kaikista Jeesuksista sydämeni kuuluu edelleen Steve Balsamolle, joka lavalla ja levyllä laulaa tämän roolin kauniimmin ja suuremmalla tunteella kuin Ted Neeley koskaan voisi.) 

Yleisesti ottaen tämän version ihmiset laulavat kehuttavan hyvin. Carl Anderton on legendaarinen Juudas, ja esimerkiksi Simon Zealotesin esittäjällä on aivan uskomaton ääni...vaikka kaveri hyppiikin kuin apina. No, siihenkin tavallaan tottuu. Kohtauksista rakastan erityisesti tämän version viimeistä ehtoollista. Juuri noin sen pitää mennä. Samoin Hosanna on erityisen hyvä, koska Ted Neeleyn harvinaislaatuinen olemus kantaa kohtauksen. Entä se, kun Jeesus käännähtää What's the Buzzin toisessa säkeistössä opetuslapsiin päin: "Why should you want to know?"  Siinä on sitä jotain.

Huonoa: Minä en pidä siitä, miten etäiseksi Jeesuksen ja Juudaksen (Juudaan?) suhde jää, ja miten ulkokohtaisesti Juudasta kuvataan. Minulle musikaalin voima sen ensi kertaa nähdessäni - sen lisäksi, että rakastuin Jeesukseen - oli yllättävä sympatian aalto tätä historian traagisinta petturia kohtaan. Tajusin, että häntä voi ymmärtää ja sääliä. (Jonkun oli petettävä Jeesus, miksi Juudasta rangaistaan Jumalan tahdon täyttämisestä?) Se sai minut, ei-uskovaisen, näkemään uskonnon tylsän, ohitettavan asian sijasta kiintoisana ja problemaattisena kenttänä. Mielestäni tämä elokuva ei avaa kaikkia ikkunoita, joita Jesus Christ Superstar potentiaalisesti tarjoaa Juudaksen ymmärtämiseen. Musikaalin tekijöiden alkuperäisajatus oli sentään kirjoittaa Juudaksen evankeliumi (ennen kuin tosielämän sellaista oli löydetty). Edes enemmän lähikuvia, pyydän. Sisäistä kamppailua. Jotain. Ehkä on vain vaikea erottaa ilmeitä mustan miehen kasvoilta aavikon kirkkaassa auringossa. Juudasrintamalla vuoden 2000 alleviivaavampi versio hakkaa tämän yksi-nolla (ellei se sitten ole vain se homoerotiikka, joka taas vetoaa alitajuntaani ;). Näen esimerkiksi Heaven on Their Mindsin ja Superstarin selvemmin Jeesukselle lauletuiksi yksinpuheluiden sijaan, vrt. vuoden 2000 versio.

Mirjamin kanssa keskustellessa tuli tosin selväksi, että nämä ovat puhtaasti makuasioita :)

Kannattiko katsoa? No ei, vihaan tätä. Jos jollekulle vielä on epäselvää, tehtäköön selväksi: voisin katsoa Jesus Christ Superstaria yöt ja päivät. (Mieluiten tosin kuuntelen 1996-versiotani levyltä ja kuvittelen kohtaukset sellaisiksi kuin itse haluan.) Suosittelen tätä aivan kaikille, vaikka kaikkia tuskin miellyttää.