Oli pitkästä aikaa rauhallisempi viikko...

(1)...johtuen siitä, että olin myös viikonlopun Tampereella. Pitäisi ehdottomasti olla enemmän vapaita viikonloppuja. Turha toivo. Niitä on pari hassua koko kevään aikana. (Joille niillekin saattaa vielä ohjelmaa ilmantua.)

(2) ...ja siksi ehdin käydä kolmesti leffassa. Tällä hetkellä on niin sata kiinnostavaa leffaa elokuvissa, että PAKKO. Ihan tyhmää epätasapainoa: esimerkiksi viime kesänä oli niin kuiva kausi, etten käynyt varmaan kuukauteen, vaikka aikaakin olisi ollut. Katsottu: Happy Feet, The Illusionist, The Prestige. Vielä kiinnostaisivat ainakin Pan's Labyrinth, Children of Men ja Perfume. Huhhuh.

(3) ...vaikka olen tehnyt jonkin verran töitäkin ja yrittänyt ommella keskiaikamekkoja viikonlopun juhliin. Mekkojen kanssa tosin tulee varmaan loppujen lopuksi kiire, vaikka piti muka aloittaa tosi ajoissa. Niin siinä käy aina. Miksi, miksi, miksi? Sitten niistä tulee huolittelemattoja ja hutaistuja. No, niin se vain on aina ollut ja tulee kai olemaankin.

(4) ...josta loput lyhyesti: Olen jumpannut kahdesti, hyvä. Olen nähnyt Inkeriä ja Jarnoa ensi kertaa vähään aikaan, hyvä. Lisäksi olen opiskellut edelleen kieliä, joista ruotsi alkaa vähitellen kulkea paremmin (italia on väistymässä tieltä) ja latina on ihan tosi kivaa.

Toki kaikki kielet tukevat toisiaan jollain tapaa, mutten ole aiemmin kokenut mitään lähellekään romaanisten kielten symbioosiin verrattavaa. Italiassa, espanjassa ja latinassa kaikki liittyy kaikkeen. Aivoissa vain kohisee, niin paljon uusia yhteyksiä syntyy koko ajan. Lisäksi vähäinen ranska, englannin latinalaisperäinen sanasto ja muinaiskreikka auttavat.  (Viimeksi latinaa opiskellessani en osannut italiaa puoliksikaan yhtä hyvin, enkä ollenkaan muinaiskreikkaa tai espanjaa. Ero on paljon valtavampi kuin olin osannut kuvitella!)