Läpiveto - Doctor Who - Veronica Mars.

(1) Läpiveto. Eilen avasin television klo 21.30 ja vaikutuin. Saturday Night Liven versioiminen ei näköjään olekaan suomalaisille liian vaativa tehtävä! Olisi pitänyt osata odottaa hyvää laatukoomikoilta. Tehtävä kuitenkin kuulosti niin vaikealta, etten uskaltanut: näytellä puolen tunnin verran sketsejä suorassa lähetyksessä, kohtauksesta toiseen lennossa siirtyen.

Se on mahdollista, ja kokonaisuus hysteerisen hauska! Suora lähetys tuo kokemukseen teatterin katsomossa istumisen intensiivisyyttä: tämä tapahtuu juuri nyt. Mitä vain voi sattua. Lisäksi ainakin ensimmäisen osan sketsit olivat oikeesti hauskoja. Jää Ketoset ja Myllyrinteet sun muut viime aikojen yrittäjät kauas taakse. Olisi ihana päästä tuonne yleisöksi. uumorintaju toki on niin yksilöllinen, ettei voi tietää, mikä muita miellyttää, mutta minusta tämä vaikuttaa todella hyvältä!

(2) Tänään tuli Doctor Who -joulujakso, jossa David Tennant näytteli ensi kertaa Tohtoria. Hän on juuri niin hyvä kuin olin ajatellutkin! Olin katsonut ekaa kautta puolella silmällä, malttamattomana, häntä odotellen. (Tohtorihan on vaihtunut säännöllisin väliajoin kautta sarjan historian. Se kuuluu asiaan. Sarjassa hahmo vaihtaa kasvojaan näyttelijän vaihtuessa.) Uuden sarjan luoja ja pääkirjoittaja, Russell T. Davies, ei ollut väärässä sanoessaan, että muutkin ovat olleet hyviä, mutta Tennant saa kaiken näyttämään ennennäkemättömän helpolta. Jotain ihmeellisen karismaattista siinä miehessä on.

Doctor Who on omalla tavallaan hyvä sarja. Myönnetään: Se on lapsille sopiva. Se on kärjistetty. Se on camp-henkinen. Samalla se kuitenkin sisältää oman monimutkaisen mytologiansa ja ottaa itsensä pohjimmiltaan vakavasti. Minusta se on sympaattinen. Russell T. Davies on oikeasti hyvä käsikirjoittaja (kuten Queer as Folkista tyhmempikin huomaa, jos ei tästä). Hassuinta on, että hän on iso Buffy-fani. Tämänpäiväisessä jaksossakin oli mielestäni epäsuora Buffy-viittaus (jaksoon 7x15, Get It Done, vaikka kenties mielleyhtymä sauvan katkaisusta oli omani).

(3) Kun kerran kirjoitan telkkarista, sanon tämänkin. Tänään Veronica Marsia katsellessani mietin taas kerran, miten sarja voikin samaan aikaan olla niin sujuvasti kirjoitettu, sisäisesti looginen ja älykäs - ja tiputella sivuhenkilöitä ja tarinanpätkiä huolimattomasti matkan varrelle. On turhauttavaa, että käsikirjoittajilla tuntuu koko ajan olevan liikaa kerrottavaa. Unohtelevatko he asioita, eivätkö ne mahdu mukaan, eivätkö näyttelijät pääse paikalle, missä on vika? Jaksot eivät ole niin täyteen ahdettuja, etteikö useampia asioita ehtisi kertoa, edes pikaisesti, jos oikeasti haluaisi. Useampia palloja voisi pitää ilmassa samaan aikaan. Jos ei halua, ei pitäisi myöskään vihjailla tarinoista, joita ei aio kehittää!

Joskus tarinat tiputetaan väliaikaisesti ja poimitaan ylös vasta niin paljon myöhemmin, että ne ovat lakanneet tuntumasta tärkeiltä ja ihmetyttää, unohtivatko hahmotkin muka asian tuosta vain kuukausiksi.

No, katson silti Veronica Marsia uskollisesti. Se kuuluu tv-tarjonnan parhaimmistoon. Sen suuret juonikuviot ovat ensiluokkaisia - monimutkaisia, loogisia, kiinnostavia. Valitukseni koskee pienempiä asioita. Sivujuonten johdonmukaisempi seuraaminen auttaisi sarjan toiseenkin ongelmaan: henkilöistä tulisi katsojalle läheisempiä, jos tämä voisi luottaa siihen, että kuulee heistä lisää myös seuraavalla viikolla eikä kuukauden päästä!

(Ilmiöllä on kääntöpuoli: esim. Buffysta löytää tietyssä jaksossa toimettomaksi jäävien hahmojen täysin turhia täytekohtauksia, koska kaikkien pitää saada olla joka jaksossa. Joskus on hyväkin, että turha hahmo jätetään ennemmin pois. Veronica Marsin hahmojen pöyristyttävä alikäyttö on silti huomattavasti kauempana ihannetilanteesta!)