Saanko tässä virallisesti julistaa, että James McAvoy on unelmainen? (Tää on mun blogi, joten totta kai saan!)

Tiistaina tuli toinen osa YLEn otsikolla William S. näyttämästä Shakespeare-modernisointien sarjasta, josta lisää alla. Avasin telkkarin valmiiksi innoissani, koska olin jo tajunnut, että James McAvoy näyttelee Macbethin nimiroolin. Innostus kasvoi, kun elokuva alkoi ja James näytteli ensi minuuteista lähtien järjettömän hyvin. Mutta kun se vielä avasi suunsa ja alkoi puhua omalla Glasgow'n aksentillaan, meinasin tipahtaa sohvalta!

Siis, sehän oli täysin loogista. Mikään ei voi olla ilmiselvempää, lähtien siitä, että päähenkilön nimessä on "Mac" ja Macbethin koodinimi teatterimaailmassa on "The Scottish Play" (koska sen ääneen lausuminen tuottaa kuulemma huonoa onnea). Silti en jotenkin ollut laskenut asioita yhteen, ja aksentti tuli onnellisena shokkina. Se kuulosti niin korvia hivelevän kotoisalta ja ihanalta.

Meinasin kirjoittaa, ettei se ollut kovin vahvaa Glasgow'n murretta, vaan sellaista helposti ymmärrettävää tv-versiota. Sitten käväisin tuolla imdb:ssä, jossa ENGLANTILAISET valittivat, että oliko pakko mongertaa silleen, kun ei me ymmärretty mitään. Eli kai se oli ihan norppimurretta, johon oma korvani on vain kovasti tottunut.

Murre sikseen, olen tullut siihen tulokseen, että James McAvoy on todella hyvä näyttelemään. Merkittävän hyvä. Hän ei näyttele pelkillä sanoilla ja ilmeillä, vaan jostain syvältä sisältä. Se näkyy silmistä. Ja osuu aina täsmälleen oikeisiin sävyihin. Pidän ja ihailen.

Taisin ajautua sivuraiteille. Tämän kirjoituksen tärkein asia oli luonnollisesti, että James McAvoy on unelmainen. Kun nyt Bondin yhteydessä sukkien jaloissa pyörimisestä (ja pyörimättömyydestä) puhuttiin, niin tämä poika (mies? s.1979) onnistuu siinä, missä Daniel Craig ei. Kai se on ne isot silmät. Yleensä kauneusihanteeni on melko helposti kiteytettävissä kohteen silmiin. Ja yleinen magneettisuus... jokin vaan naulitsee minut paikoilleni tuijottamaan. Emmätiiä. Tiedän vain, että kun lahjakkuus ja unelmaisuus lasketaan yhteen ja kerrotaan skotlantilaisuudella, vääjäämätön lopputulos on, että minun pitää katsoa kaikki tämän pojan elokuvat tästä lähtien.

Mikä Shakespeare-sarja? Onko ne mistään kotoisin?

Yle siis näyttää neljä BBC:n Shakespeare-modernisointia vuodelta 2005. Itsenäisiä tv-elokuvia, tarinat siirretty nykyaikaan. Tällä viikolla oli Macbeth. Kesäyön unelma meni viimeksi. Tulossa vielä Much Ado About Nothing (suom. Paljon melua tyhjästä) ja The Taming of the Shrew (Kuinka äkäpussi kesytetään, jos en nyt aivan vääriä suomennoksia ulkomuistista lainaile).

En tajua vallitsevaa pakkomiellettä siirtää Shakespeare nykyaikaan. Koska viimeksi on tehty kunnollinen historiallinen versio (okei - kenenkään muun kuin Kenneth Branaghin toimesta)? Toki modernisointi voi toisinaan toimia. Modernit puitteet voivat muodostaa kiinnostavan kontrastin, jos kieli sentään on vanhaa. Mutta kun näissä BBC:n versioissa myös kieli on pistetty uusiksi! En näe siinä enää mitään järkeä. Shakespearea ovat enää vain henkilöt ja juonen pääpiirteet, nekin hyvin väljästi. Hei, ei ne Williamin juonet niin omaperäisiä ja nerokkaita olleet alkujaankaan! 1600-luvulla lainailtiin ja versioitiin yleisesti tunnettuja tarinoita täysin avoimesti. Kieli oli jo silloin se, mikä erotti Shakespearen muista, eivät tarinat. Yhtä hyvin voitte kertoa Tuulen viemän tarinaa seitsemällä eri tavalla nykyajassa. Tai siirtää Sormusten herran Lontoon alamaailmaan. Tai pistäkää Bridget Jones menneisyyteen. (Siitä vaan. Olkaa hyvät. Jättäkää välillä se Shakespeare alkuperäiseen asuunsa.)

Hyvää toteutuksissa ovat olleet näyttelijäsuoritukset. Kyllä elokuvat on jaksanut katsoa, ja aion katsoa kaksi jäljellä olevaakin. Ensi viikkoa odotan itse asiassa kieli pitkällä - lempikomediani Much Ado About Nothingin on pakko olla jollain lailla hyvä tv-studiolle siirrettynäkin, ja minuun Forsytein tarussa suuren vaikutuksen tehnyt Damian Lewis vetää Benedickin roolin!!! Eikä Beatricekaan ole hullumpi: viimeksi Blackpoolissa näkemäni tyylikäs ja nätti Sarah Parish.