Kansallisteatteri, 23.10.2006 ja Tampereen kaupunginteatteri 19.10.2006.

Hykerryttävän hurmaava rakkauden ylistys ja kova, kylmä, kulmikas naiskohtalo.

Laitetaan nämä kaksi teatterielämystä samaan. Onpa ollut hauska päästä näin usein teatteriin viime aikoina! 

Kesäyö ensin. Rakastin tätä näytelmää.

Aina Shakespearea nähdessäni tajuan ihailevani häntä vielä enemmän kuin muistin. Hän kirjoitti kauan sitten, ja silti hänen tekstinsä peilaavat ihmisluontoa tarkkanäköisesti myös tänä päivänä. Tunnistamme niistä tuikituttuja tunnetiloja, sisäisiä konflikteja ja ihmistyyppejä. Vaikka produktio oli suomenkielinen ja Shakespearen hienoin ominaisuus, uskomaton kielellinen taituruus, katosi, jäi pelkästään juonen ja hahmojen tasolle silti enemmän loistavia elementtejä kuin useimmissa näytelmissä on alkujaankaan. 

Kesäyön unelma on suorastaan hervottoman hauska. Se ei ole lempikomediani mestarilta (se olisi Much Ado About Nothing/ Paljon melua tyhjästä), mutta näin näyttämöllä nähtynä se oli uskomattoman sympaattinen. Tästä esityksestä ei voinut lähteä kuin hymy huulilla, laulua hyräillen ja rakkauteen uskoen. Näyttelijät olivat hyviä, pari esitystä varten sävellettyä hassua keijulaulua aivan uskomattomia ja puvut mitä omintakeisimpia. Ei ole ketään, jolle en suosittelisi tätä esitystä. Katsokaa, katsokaa, kun vielä voitte. Tämä on pyörinyt vuodesta 2004 eikä suuresta suosiosta huolimatta voi pyöriä enää loputtoman kauaa.

Sitten Hedda Gabler.  Ibsen on ihan hyvä. Olen tainnut nähdä Nukkekodin useampaankin otteeseen.Tätä en ollut ennen nähnyt. Tarina oli kenties astetta hienovaraisempi ja syvällisempi kuin Nukkekodissa, mutta periaatteessa samaa kamaa: pikkusievän porvarisvaimon pyristelyä sovinnaisuuksien kahleissa. Hedda psykopaattisessa kylmyydessään on Noraa (kas, muistin nimen oikein) kiinnostavampi, suorastaan hämmästyttävän moderni hahmo. Samalla häneen on kuitenkin mahdoton samastua. Seuraus: hänen kohtalostaan ei välitä. Lopputulos: melko tyhjä näytelmä, melko tyhjä olo.

Näyttelijöissä ja toteutuksessa ei valittamista. Tämä oli varmaan hyvä näin, muttei puhutellut minua suuremmin. Olisi tosin voinut olla kiinnostavampaa tehdä sisäisesti kivikovasta Heddasta ulkoisesti hieman pehmeämpi. Se olisi synnyttänyt ajatuksia herättävän kontrastin. Nyt nainen oli kova ja kulmikas ääntä ja olkapäitä myöten, mikä tuntui helpolta ja ilmiselvältä ratkaisulta.