Puh. On kauhea kiire, koska viikonloppu meni muissa maisemissa ja tällä viikolla lähden jo torstaina Helsinkiin. Yritän kirjoittaa jotain.

(1) Alkuviikosta ompelin mekkoa. Siitä tuli aika hyvä, vaikka itse sanonkin, ja vaikka tämä ei ole käsityöblogi: oranssi ja hieno. Kävi kuitenkin niin, että vaikka tarkoitus oli ollut ommella sekä alus- että päällysmekko, ompelin vain sen päällysmekon ja oli sitten lievästi sanottuna pula sopivista yhdistelmistä. Selvisin kuitenkin.

(2) Viikonlopun tapahtuma oli ensimmäinen keskiaikajuhlani viiteen vuoteen. (Tämä harrastus, kuten moni muukin juttu, jäi aikanaan ulkomailla asumisen jalkoihin.) Se oli aika outo ajatus, koska tuntui pitkälti siltä, etten olisi ikinä ollutkaan poissa. Mikään ei ollut suuresti muuttunut. Oli minun kieltämättä vaikea muistaa kutsua kavereita keskiaikanimillä, mutta siinä kaikki... oikeastaan. Pääsin jopa tanssimaankin! Ja tapasin isoa määrää kavereita samassa paikassa. Kannatti kyllä lähteä kiireistä huolimatta.

(3) Lisäksi ehdin haaveilla vempainhankinnoista. Minulla ei vieläkään ole litteää näyttöä, vaikka sellainen olisi tähän työpöytäni tilaan paljon sopivampi. Sellaisen saisi muutamalla sadalla eurolla. Se ei enää ole summa eikä mikään nyt rikastuttuani. Ainoa kynnys on ajan löytäminen Verkkokauppa.comin Tampereen myymälään (tai muualle) lähtemiseen. Ei onnistu ainakaan tällä viikolla.

Toinen haaveeni onkin vähän isompi ja vaatii hieman säästämistä. Kannettava tietokone pitäisi saada. Matkustelen niin paljon, että se olisi erittäin järkevä. Olisin nytkin Turun junassa voinut kannettavalla tehdä töitä huomattavasti paremmin. Sellaiset vempaimet kuitenkin maksavat sen verran, että pitää ehkä muutama kuukausi odotella ja etsiskellä sopivaa (varsinkin, kun haluaisin säästää rahaa myös maaliskuussa ilmestyvään Pleikkari kolmoseen, heh).

(4) Ja mitähän muuta? Tein töitä, kävin koulua, ompelin - ehdin silti jumppaankin sen yhden kerran, jonka olen asettanut ehdottomaksi pakkovaatimukseksi. Aika hyvä. Tuntuu kyllä, että koko ajan on liikaa tekemistä. Tällä alkaneella tynkäviikolla varsinkin. Ehkä on toisaalta hyvä, että joudun työjutun takia Hesaan jo torstaina ja siellä on sitten pakostikin otettava rennosti sunnuntaihin asti, kun en oikein voi töitäkään tehdä toisten koneilta ilman ohjelmia. 

Kyllä aikaansaava elämä on rankaa... Mitähän luulen pleikkarilla tekeväni, kun en ehdi tietokoneellakaan pelata?