Turun kaupunginteatteri, la 28.10.2006.

Keskitasoinen musikaali, elämää parempia miesesiintyjiä, huonoja naisesiintyjiä, liian vähän volyymia.

Hyvä vai huono? Sekä että. Tietyt hirveän hyvät asiat saivat puutteet erottumaan kahta selvemmin.

Mitkä hirveän hyvät asiat? Mies nimeltä Mika Kujala. Lähinnä. Hän oli Kuoleman roolissa aivan uskomaton. Ensimmäinen Suomessa koskaan näkemäni suoritus, jossa olisi (varsinkin toisessa näytöksessä) kylmästi voinut vaihtaa kielen ja pistää sellaisenaan Lontoon lavalle. Oikeesti. Tähän asti olen kehunut suomalaisia esiintyjiä, jos he äänellään ovat edes sekunnin ajan, edes laulunsa intensiivisimmässä huipentumassa, onnistuneet tuottamaan minulle kylmiä väreitä. Tämä mies tuotti niitä jokaisella pidemmällä sävelellään - ihan niin kuin West Endissä! Vau. Erityisesti toisen näytöksen duetto Elisabethin pojan kanssa pääsi aivan Lontoon sfääreihin. Kuuntelin niskakarvat pystyssä ja kylmät väreet juoksivat päästä varpaisiin laulun alusta loppuun.

Muuten: en tiedä, onko tämä geneettistä vai mitä, mutta Eini ja Marjukka tietävät täsmälleen, mitä tarkoitan Lontoon musikaaliololla (kylmiä väreitä, pystyssä seisovia niskakarvoja, uhkaavaa hyperventilaatiotilaa). Kaikki ihmiset eivät kai reagoi niin mahtavimpaan lauluun, mutta me vertailimme jälkeenpäin sujuvasti tuntemuksiamme tämänkin musikaalin eri kohdissa ja puhuimme samaa kieltä. "Siinäkin yhdessä kohdassa olis voinut tulla Lontoo-olo, jos musiikki olis ollut kovemmalla..." "Niinpä." "Joo." "Ja siinä toisessa tuli oikeesti." "Mulle tuli vielä enemmän siinä kolmannessa."

Jos musiikki olis ollut kovemmalla? Niinpä. Se oli musikaalin suurin ongelma. Joku oli kai pelännyt mummojen sydänkohtauksia ja jättänyt volyymin erittäin alhaiseksi. Jos musiikki olisi pauhannut kovempaa, olisi ollut paljon hienompaa. Enkä nyt tarkoita haluavani mitään kuurouttavan meteliä - taso oli paikoittain hiljaisempi kuin kotona levyltä kuunnellessa. Oikeasti hiljainen. Häiritsi hirveästi.

Lisää hyvää, huonoa, muuta? Korninakin pidetty Tomi Metsäketo on oikeesti hyvä laulaja ja veti keisarin roolinsa hienosti. Kylmiä väreitäkin olisi voinut tulla, jos volyymi olisi ollut kovempi, tulkinta astetta intensiivisempi ja lauluissa yhtä otollisia tilaisuuksia revittelyyn kuin Kuolemalla. Kertojahahmo, kolmas miespäärooli, jäi sekin positiivisena mieleen. Sama juttu volyymista, mutta kuitenkin Suomessa näkemieni suoritusten parhaimmistoa.

Elisabeth itse, Therese Karlsson, oli kauhea. Hänen äänensä väri ei miellyttänyt, laulutyyli oli astetta liian oopperamainen ja niin puheessa kuin laulussakin kuulsi tuskallisen selvästi läpi ruotsalainen aksentti. Näyttele tyttö ruotsiksi, jos et osaa puhua suomea! Särähti korvaan melkein yhtä pahasti kuin Marika Krook aikanaan West Side Storyssa. On harmi, että Elisabeth pilasi nimikkomusikaalinsa, sillä kaikki kolme miespääroolia vedettiin niin hyvin, että tässä oli aineksia ikimuistoiseenkin kokonaisuuteen.

Lavastuksessa oli yritystä. Puvut erittäin hienot. Valaisu oli omituinen - välillä häikäisi jopa silmiin. Ohjauksesta tykkäsin. Sophie-herttuattaren esittäjällä oli täydellinen olemus, vaikka ääni olikin sen verran jännä, etten osaa päättää, tykkäsinkö vai en. 

Musikaalina Elisabeth on... kunnianhimoinen Andrew Lloyd Webber -kopio, joka jää selvästi jälkeen esikuvastaan. Evitat ja muut rock-ooperat on katsottu tarkkaan ja pyritty tekemään samantapaista musiikkia samantapaisissa juonellisissa puitteissa (siitä kuolemat, kaikkitietävät kertojat ym. "syvälliset" elementit). Webber on paras, joten sinänsä hänen seuraamisensa on täysin kannatettava idea. On kuitenkin harmi, että tämän pastissin musiikista ei ole saatu läheskään yhtä rikasta, tarttuvaa tai kekseliästä. Musikaalista kuuluisi lähteä sen lauluja hyräillen, mutta tässä ne unohtuivat saman tien - siitä huolimatta, että niissä oli toisinaan samojen sävelrakenteiden toistoa kyllästymiseen asti. (Taisin sen sijaan lähteä hyräillen "the phaaantom of the opera is here...".) Juoni ja rakennekin lipsahtivat tekotaiteellisuuden puolelle tavoitellessaan webbermäisiä ulottuvuuksia. 

Siinäköhän kaikki? Siinä kaikki. Parasta tässä oli se, että ihanan Kuoleman tarjoamat ihanat minuutit saivat minut muistamaan, miten ihania kaksi- ja puolituntisia kuukauden päästä on edessä! Samaa sanoivat Eini ja Marjukka. En malta odottaa.

P.S. Lunta pyryttikin kunnolla! Ehkä ensilumi ei tällä kertaa sula ollenkaan. Kuuden aikaan illalla sai kahlata pohjetta myöten hangessa. Iltapäivällä oli kamala kävellä yliopistolle ja takaisin pistävässä viimassa, kun lumihiutaleet tuntuivat niin teräviltä että pelotti pitää silmiä auki. Mutta lopputulos on hieno.