Katsottiin Marjukan kanssa dvd:ltä Turussa.

Pisteeni: + + + + (movielens), 8 (imdb) ===> tosi hyvä teos, joka saa miinusta parista kriittisestä leikkauksesta.

Odotin keskinkertaista, jotenkuten toimivaa elokuvaversiota menestysmusikaalista. Yllätyin erittäin positiivisesti ja sain hienosti toteutetun elokuvaversion menestysmusikaalista, vahvuutena erityisesti alkuperäiset, loistavat esiintyjät. Ei musikaaleja voi valkokankaalle paljon tämän paremmin siirtää.

Mistä on kyse? Elokuvaversio 90-luvun suurimmasta Broadway-menestyksestä, joka puolestaan on La Bohème -oopperan modernisointi. Joukko ystäviä 80-luvun lopun New Yorkissa elää boheemielämää AIDSin varjossa.

Musikaali: Suorastaan hävettää myöntää, miten vieras Rent oli minulle ennen tämän elokuvan näkemistä. Tiesin yhden biisin ("One Song Glory") - ja tietty sen, että kaikilla on AIDS (mikä käy esimerkillisen selväksi vaikkapa Trey Parkerin ja Hairspray-säveltäjä Marc Shaimanin kynäilemästä loistavasta parodiabiisistä "Everyone Has Aids" elokuvassa Team America: World Police - hih).

En tiennyt, että Rentissä on puoliksikaan näin paljon näin hyvää musiikkia. (Dvd:n kannessa tätä tituleerattiin oikein rock-oopperaksi, mikä kylläkin on väärin, koska monessa kohtauksessa oli paljon puhuttua dialogia. "Rock-operetti" voisi olla käypä nimitys.) En myöskään tiennyt, että sanoitukset ovat täynnä huimaa verbaaliakrobatiaa, joka haastaa ja kenties voittaakin Tim Ricen ja muut vanhat sanoittajagurut! Vau.

Musikaali siis teki minuun todella hyvän ensivaikutelman. Olen nyt suorastaan innoissani, ja haluaisin kovasti nähdä sen näyttämöllä. Internetin lukuisat fanisivut eivät ole väärässä: Rentin säveltänyt ja sanoittanut Jonathan Larson olisi ollut uusi Andrew Lloyd Webber ja tehnyt vielä ihmeellisiä asioita, ellei olisi kuollut hieman yli 30-vuotiaana vuonna 1996 - Rentin kenraaliharjoituspäivänä, näkemättä teostaan koskaan Broadwaylla. Nyyh. (Hän ei kuollut AIDSiin, vaan johonkin syndroomaan, jonka nimeä en enää muista... Se olisikin ollut jo elämää suurempaa ironiaa.)

Elokuva:

Hyvää: Pidin melkein kaikesta. Elokuvan henkilöistä kaikkia paitsi kahta esitti Broadway-tuotannon alkuperäinen näyttelijä, ja sen huomasi. Tässä musikaalielokuvassa esiintyjien laulutaidot olivat huipussaan, eikä se kärsinyt monta lajitoveriaan vesittäneestä ilmiöstä: palkataan isoja nimiä, jotka tekevät laulurooleissa ok-työtä mutta ovat hätäisesti siedettäviä korvikkeita oikeille musikaalitähdille. Niihinkin kahteen rooliin, jotka oli jouduttu miehittämään uudelleen (toinen tyttö oli raskaana ja toinen koki itsensä liian vanhaksi), oli löydetty huippuesiintyjät. Varsinkin Rosario Dawson Mimi-stripparina oli mieletön!!! En ollut aavistanutkaan, että tyttö laulaa aivan järisyttävän hyvin. Tosi kaunis ääni. Hän erottui edukseen musikaalitähtienkin joukosta ja sopi sitä paitsi rooliin täydellisesti myös ulkoisilta avuiltaan. Aivan erikoisen miellyttävä ääni oli myös Anthony Rappilla, joka esitti AIDSilta säästynyttä elokuvantekijä-Markia. Esimerkillinen musikaaliääni: tarkka ja kuulas kuin Disney-prinssillä, mutta silti täynnä särmää ja raakaa tunnetta.

Olin etukäteen ollut siinä käsityksessä, ettei tämä elokuva olisi erityisen hyvä, enkä ollut pitänyt kiirettä sen katselussa. Käsitys oli täysin väärä! Chris "Home Alone/ Harry Potter" Columbus on oikeasti onnistunut tekemään toimivan valkokangasversion lavamusikaalista. Toki kaikki olisi lavalla hienompaa. Toki elokuva välillä tasapainoilee melodramaattisuuden rajalla, koska musikaaleissa vailla lähikuvia ja muita elokuvanteon keinoja on yksinkertaisesti tarkoituksenmukaista alleviivata asioita rajummin. Silti: bravo!  

Huonoa: Olin valmis antamaan ysin, ennen kuin katsoin dvd:n ekstrat. (Ehkä niiden ei pitäisi vaikuttaa, mutta kyllä ne nyt vaikuttavat.) Miksi Chris Columbus on valinnut elokuvaan kahdesta kuvaamastaan lopusta selvästi huonomman? Tähän ei liity juonipaljastuksia. Leffaan jätetty loppu on melko äkkinäinen ja jättää tyhjän olon. Vaihtoehtoinen loppu olisi peilannut täydellisesti alkua: esiintyjät laulavat mikrofoneihin rivissä teatterin lavalla. Kun näin sen ekstroista, kaikki naksahti kohdalleen ja tajusin, että näin sen olisi pitänyt olla! Se olisi tuonut elämyksen loppuun tarvittavan tunnelatauksen. Marjukka oli samaa mieltä, samoin jokainen näkemäni nettikommentti. Kukaan ei tunnu tajuavan, miksi Columbus valitsi toisin. No, kai hänellä oli syynsä.

Toinen pisteitä tiputtanut ekstra oli pitkä, monimutkainen, juonelle olennainen laulujen sarja, joka oli kylmästi saksittu pois elokuvasta. Ko. leikkausta Columbus on kuulemma perustellut lopun yllättävyyden paremmalla säilymisellä. Pah, sanon minä. Laulu oli olennainen. Ja mikä lopussa on niin yllättävää, että sitä pitäisi suojella? (En protestoi pelkästä periaatteesta: lisäksi oli leikattu yksi lyhyempi, turhempi biisi, jonka poistamisesta en pahastu, koska se ei selvästikään ollut olennainen.)

Kannattiko katsoa? Ehdottomasti. Jos ei ole Broadwaylle pääsyä  näköpiirissä, tämä on varmastikin hyvä aidon Rentin korvike.