Ensin kokeellista vaasalaisteatteria, sitten kokeellisempaa unkarilaisteatteria. Opimme, että liika on liikaa.

Tampereella on ollut teatteriviikko, siispä minullakin. Katsoimme Mirrin kanssa tiistaina Vaasan teatterin vierailuesityksen Rikhard III ja nyt sunnuntaina unkarilaisen kokeellisen spektaakkelin nimeltä Olemattomiinjauhettu. Ensiksimainittu oli Shakespearea modernisoituna kuninkaiden hoveista vaasalaisen kännykkätehtaan johtoportaan valtataisteluihin. Esitys tuntui katseluhetkellä melko kokeelliselta ja erikoiselta, mutta kokonaisuudesta jäi hyvä maku suuhun. Nimiroolin näyttelijän suoritus oli vahva, ja sitä paitsi Shakespeare on itseisarvo. 

Eipä tunnu vaasalaisten kokeellisuus tänään enää missään! En usko, että mikään ihan vähään aikaan tuntuu, kun pohjalla on tuo Olemattomiinjauhettu. Todistimme nimittäin äsken niin hämmentävää, itsetarkoituksellisen sekavaa, yli- (ja/tai teko-) taiteellista sekoilua, ettei hurjemmasta väliä. Vaikea tietää, mitä ajatella. Juonta ei oikein ollut, eikä missään esityksen elementissä ollut mitään järkeä...mikä toivottavasti oli koko pointti, koska jos esityksellä haluttiin sanoa jotain järkevää, sanoma meni minulta täydellisesti ohi. En uskaltaisi varsinaisesti suosittella näkemääni kenellekään, vaikka lavasteet olivat hienot ja näyttelijätkin taitavia. Huh.