Pari sanaa musikaalikonsertista ja poissaoloilmoitus.

Mietin sopivinta tapaa lämmitellä Lontoon tunnelmiin ja muistin, etten ole kirjoittanut musikaalikonsertista. En tosin tiedä, lämpenevätkö tunnelmat tästä valtavasti, koska konsertti ei ollut huippuhieno...mutta liittyy tämä enemmän teemaan kuin joku satunnainen leffa.

Konsertissa oli neljä artistia: kaksi naista ja kaksi miestä. Kaikki olivat ammattitaitoisia brittejä, esiintyneet West Endin päärooleissa. Ammattitaidossa ei ollut vikaa, mutta jotenkin konserttikokonaisuus jätti minut vähän kylmäksi. Osittain syy voi olla siinä, että minulle sanoitukset ovat suuressa roolissa ja musikaalien laulut nousevat muun musiikin yläpuolelle juuri siksi, että niiden sanat ilmaisevat aina jotain. Yksittäisistä lauluista irrallaan kontekstistaan tämä elementti jäi puuttumaan. Esiintyjät eivät myöskään pääsääntöisesti eläytyneet täysillä laulamaansa tekstiin (poikkeuksia oli, esimerkiksi Phantom of the Operan "Music of the Nightin" laulanut setä oli oikeasti vetänyt roolia West Endissä ja eläytyi niinkin paljon, että se oli jo melkein koomista ilman dramaattista maskeerausta ja asua).

Konteksti sikseen, jotain puuttui myös pelkällä musiikillisella puolella. Ei tullut kylmiä väreitä. En osaa sanoa, mikä oli vialla. Äänentoisto tällaisessa kiertävässä showssa ainakaan tuskin on samaa tasoa kuin West Endin teattereissa (siellähän yhdessä teatterissa menee kerrallaan yksi musikaali, jota varten rakennetaan pariksi vuodeksi  - tai pariksikymmeneksi vuodeksi Phantom of the Operan ja Les Miserablesin tapauksessa - kiinteät lavasteet, ja järjestelmät on todellakin optimoitu viimeisen päälle). Emmätiiä. Jotain oli vialla.

Lauluvalikoimakin oli hieman vaisu. Ainoa kiva juttu oli, että Les Miserablesista tuli tosi monta hyvää laulua. Noin muuten oli laulu sieltä, toinen täältä, eikä moniakaan suosikkejani tai kuolemattomia hittejä.

Suomen oma Nina Tapio oli vierailijana. On sanottava, että hyvin se vetää. Se, että pärjää West End -tähdille, on aivan huikea saavutus. Toki Nina jäi jonkin verran West End -naisten varjoon, mutta lauloi silti todella, todella hyvin ja täydellisen puhtaasti. Ero oli pienempi kuin olisin kuvitellut. Hyvä, Nina!

No, semmoinen konsertti se oli. Sen suurin vaikutus oli, että haluamme nyt kaikki ehdottomasti mennä Les Miserablesiin yhtenä Lontoon musikaaleistamme (ja äiti halusi tuliaisiksi sen levyllä). Se ei liene huono valinta. Olen nähnyt ko. produktion vain Suomessa, silloin kun se 90-luvulla pyöri Helsingin kaupunginteatterissa. Muut valinnat määräytyvät sen mukaan, mitä lippuja myydään puolen hinnan kojussa. Korkealla katselulistalla ovat ainakin Phantom, We Will Rock You ja Marjukan toiveesta Mary Poppins. Wicked ja Monty Python -uutuus Spamalot olisivat hyvin kiinnostavia, mutta niihin on turha haaveilla halvoista lipuista tässä vaiheessa, joten jäänevät ensi kertaan.

Minä lähden aikaisin huomenaamulla Lontooseen. Seuraavan kerran kirjoitan aikaisintaan torstaina 7.12, ellei Lontoossa satu otollista väliä nettikahvilassa. Silloin on varmaan muutama tätä kiinnostavampi musikaalijuttu takataskussa.