Se loppui, enkä pääse yli obsessiivisesta innostustilastani, joten pakko kirjoittaa.

Minulle tulee tällaisia. Aivan pakkomielteisiä intoilutuntemuksia mediaelämyksistä. Ajatukseni pyörivät saman asian ympärillä ja haluaisin kaiket päivät toitottaa maailmalle, mitä mahtavaa olen kokenut. Lähiympäristö suhtautuu yleensä vähemmän innostuneesti, kun kuudetta kertaa vuodatan samasta asiasta. Juuri tämä oli suurin kimmoke tämän blogin perustamiselle. Asioiden vuodattaminen kirjoitettuun muotoon yleensä auttaa obsessioon. Kerronpa siis teille, miten mahtava sarja se Oz onkaan!

Hassuinta on, että parhaat ajat eivät ole edes koittaneet. Intoilen etukäteen tapahtumista ja henkilöistä, joista ei ensimmäisellä kaudella näy vilaustakaan. Olen kuitenkin nauttinut myös tästä kaudesta paljon enemmän kuin odotin, vaikka se ei sisällä lempihahmojani.

No, lempihahmoani. Yksikössä. Sanotaan se nyt jo. Olen kyllä tykännyt tämän kauden mahtavista käsikirjoituksista (sarjan luoja, Tom Fontana, kirjoitti joka sanan itse), uskomattomista näyttelijäsuorituksista ja yleisestä täydellisyydestä. Neljäs jakso, Capital I, oli tyrmäävän hieno ja kauden ehdoton kohokohta. (Yhdessä kaudessa on 8 jaksoa.) Itkin vuolaasti noin puolet sen kestosta, kuten muistan kertoneeni. Osa lempihahmoistanikin on jo sarjassa - tärkeimpinä raudanluja, todellisuudentajuinen, huumorintajuinen nunna, sisar Pete (Rita Moreno, 60-luvun West Side Storyn Anita!), irlantilainen omaneduntavoittelija Ryan O'Reilly ja päähenkilöksi kenties nimitettävä, kännikolaroinnilla elämänsä tuhonnut mutta periaatteessa kiltti asianajaja Tobias Beecher. 

Ihana Sister Pete:

Se tärkein kuitenkin puuttuu vielä. Hän on yliseksuaalinen, manipuloiva sosiopaatti Chris Keller (Christopher Meloni), joka saapuu iloksemme vasta kaudella kaksi. (Jos et tahdo paljastuksia/ muistutuksia tulevista tapahtumista, ei kannata lukea tämän pidemmälle.)

En ollenkaan halua väittää katsovani Ozia Kellerin vuoksi, koska sarja on muutenkin käsittämättömän hyvä. Katseluani kuitenkin leimaa hänen esiintymistensä odottaminen. Hän on magneettinen. Queer as Folkin Stuart jää tämän seksuaalisen saalistajan rinnalla toiseksi aivan yksi-nolla. Keller on(loogisesti, kun kerran vankilassa asuu) pelottavan, rikollisen moraaliton ja kohdistaa vetovoimansa kaikkeen, mikä liikkuu. Miehet, naiset, nunnat... Kukaan ei ole turvassa.

Kiehtova hahmo ei tietenkään olisi mitään ilman tarinaa. Ozin kiinnostavin (ja pisin?) juonikuvio syntyy, kun panseksuaalinen Keller kohtaa heterona itseään pitäneen Beecherin ja miesten välille kehittyy mitä mutkikkain, moniulotteisin, dramaattisin, vuosi vuodelta muotoaan muuttava ihmissuhde.

Ozin ensimmäiseltä kierrokselta painuivat mieleeni vuorosanat, jotka saivat minut halaamaan itseäni sohvalla ja itkemään katkeransuloisen liikutuksen vallassa:

"Why are you doing this?"
"I would have thought that was fairly obvious."

Kun päästään neljännelle kaudelle ja asiayhteyteen, saan taas itkeä tällekin jutulle. Ihanaa.