BBC:n tiistainen modernisointi sai minut välittömästi kaivamaan oman kappaleeni esiin. Ei taida olla toista minulle yhtä rakasta näytelmää kuin Much Ado. Opiskelin tätä vaikka miten tarkkaan Glasgow'ssa.

Mistä siinä on kyse? (Älä lue, jos pidät Shakespearen näytelmän juonen tuntemista SPOILERINA etkä yleissivistyksenä :)

Beatrice ja Benedick ovat... Mitähän ne ovat, nuoruudenystäviä? Heillä on historia ja he inhoavat toisiaan. Näytelmän alussa Benedick palaa sotaretkeltä ja pariskunta vittuilee toisilleen niin kympillä, että oksat pois. Kumpikin vannoo myös vihaavansa vastakkaista sukupuolta niin, että tahtoo jäädä naimattomaksi. Ystävät saavat tarpeekseen negatiivisista viboista ja punovat massiivisen salajuonen. Benedickin annetaan "vahingossa" kuulla kovaäänistä päivittelyä: Beatrice muka riutuu rakkaudesta, muttei uskalla tunnustaa sitä, koska toinen on niin ilkeä. Sitten sama Beatricelle. Suunnitelma toimii kuin unelma: kumpikin uskaltaa laskea piikikkään suojamuurinsa uskoessaan tietävänsä toisen rakastavan - ja kun asia lopulta myönnetään edes itselle, pariskunta todella rakastaa toisiaan. Ystävien juonittelu paljastuu viime hetkellä ja pari on perua häänsä - mutta molempien taskusta löytyy toiselle aidosta rakkaudesta kirjoitettu kömpelö, herttainen sonetti. Eihän siinä muuta voi kuin hyväksyä tunteensa ja elää onnellisena riidellen elämänsä loppuun asti.

Rinnalla kulkee Beatricen serkkutytön Heron ja Benedickin ystävän Claudion tarina. Pariskunta rakastuu ensi silmäyksellä, Claudio kosii Heroa ja häät sovitaan. Tarinan roisto Don John saa kuitenkin juonillaan Claudion uskomaan Heron olevan varsinainen huora. (Toinen tyttö pussailee miestä Heron parvekeella yms.) Murtunut Claudio hylkää ja häpäisee Heron alttarilla. Ystävät päättävät, että ainoa keino pelastaa edes jotain Heron kunniasta on uskotella hänen kuolleen. Niin tehdään, Claudio katuu ja lupaa naida Heron (ja Beatricen) kuvitteellisen serkun hyvitykseksi, tätä tyttöä edes näkemättä. Viime metreillä tumpelo poliisi paljastaa Don Johnin juonet, ja niinpä seuraavan päivän kaksoishäissä Claudiolle paljastuvat paitsi elävän Heron kasvot, myös totuus. 

Miksi tämä on niin hyvä näytelmä?

Siis Shakespearen nerokkaan kielen ja juonenkäsittelyn lisäksi? Näytelmän teemat yksinkertaisesti puhuttelevat minua. Tarina taitaa kuvastaa omaa käsitystäni ihanteellisesta ihmissuhteesta (minä kun kammoan kiltteyttä - tylsyyttä - ja pidän riitelemistä seksikkäänä). Mutta että sellaisetkin ihmiset voivat saada onnellisen lopun! Tätä katsoessani nauran riemuisasti ja hyrisen onnesta, eivätkä ilon kyyneleet ole kaukana. Sitten hymyilen loppupäivän.

Oliko se BBC:n moderni versio uskollinen?

Suhteellisen. Oli hämmästyttävää huomata, että Beatricen ja Benedickin tarinassa mikään ei ole aikasidonnaista. Tarina toimi samalla tunnelatauksella täydellisesti myös nykyajassa. Ihmiset rakentavat yhä piikikkäitä suojamuureja välilleen eivätkä uskalla laskea niitä. Nykyään sitä vasta löytyykin niitä, jotka vannovat mieluummin elävänsä yksin kuin paljastavat tunteensa ja asettuvat alttiiksi sydänsurulle ja pilkalle. (Äskeisen lauseen kirjoitettuani en ihmettele senkään vertaa, että näytelmä puhutelee minua ;)

Minua ihmetytti ensin, että BBC:n versiossa Beatricella ja Benedickillä oli ollut lemmensuhde, jonka lopussa Benedickin käytös oli katkeroittanut Beatricen ja saanut aikaan huonot välit. Se oli minusta liian konkreettista. Näytelmää luettuani huomaan kuitenkin, mistä ajatus on lähtenyt:

DON PEDRO: Come, lady, come, you have lost the heart of Signor Benedick.
BEATRICE: Indeed, my lord, he lent it me a while, and I gave him use for it, a double heart for his single one. Marry, once before he won it from me with false dice. Therefore your grace may well say I have lost it.

Tämä tuskin viittaa konkreettiseen lemmensuhteeseen. Muussa tapauksessa Beatricen koko suku vihoittelisi Benedickille neidon hylkäämisestä - keskiajalla sydämen valittua ei noin vain vaihdettu mielialan mukaan! (Kyseessä voisi tietenkin olla jonkinlainen salasuhde, mutta sellaisesta Beatrice ei varmasti puhuisi halaistua sanaa puolitutulle prinssille!) Kohta tarkoittanee siis vain, että pari oli muinoin luottamuksellisissa väleissä ja Benedick petti ystävyyden jollain tavalla. Ymmärrän kuitenkin, että BBC:n on nykyaikaan siirrettäessä ollut luonteva laajentaa teemaa.

Muita muutoksia: Benedickin huijaamisen ja Beatricen huijaamisen välillä on näytelmässä vain yksi aivan lyhyt kohtaus, kun taas leffassa kohtauksia oli liikaa. Samoin parin välille oli luotu ylimääräisiä jahkauskohtauksia ennen rakkauden tunnustamista. (Näytelmässäkin tunnustaminen tapahtuu vasta neljännessä näytöksessä, mutta välissä on paljon tavaraa Heron ja Claudion jutusta, eivätkä Benedick ja Beatrice saa tilaisuutta olla kahden.) Eikä BBC:n pariskunnalle ikinä paljastunut ystävien juonittelu! Siitä iso miinus. He elävät elämäänsä onnellisina loppuun asti juonittelun uhreina, kun taas näytelmässä asia käsitellään ja pari toteaa silti rakastavansa toisiaan.

Heron ja Claudion teema toimi sekin loistavasti sellaisenaan tuohon kuolemajuttuun asti. Siitä lähtien asioita oli kuitenkin muutettu rankalla kädellä. Feikkikuolema ja serkun naiminen velvollisuudentunnosta ei luonnollisesti olisi toiminut. Naimisjuttu oli siis poistettu, ja Hero melkein kuoli oikeasti lyötyään päänsä (ihan hyvä ratkaisu: tämä sai Claudion katumaan, kuten kuuluikin). Loppu oli minusta liian rankasti erilainen: tuplahäitä ei ollut, ja jätettiin hyvin epäselväksi, antoiko Hero Claudion epäilyjä koskaan anteeksi. Näytelmän Hero ei edes mieti.

Tämä oli ihan kiva versio. Kyllä minä tässäkin nauroin ääneen ja käytännöllisesti katsottuna itkin onnesta. Suosittelen silti Kenneth Branagh'n versiota vuodelta 1993 kaikille kiinnostuneille. Se on niin loistava, että itkettää.

Hyviä kohtia

Tästä tulee ylipitkä teksti, mutta luin näytelmää, ja pakko minun on vähän saada kirjoittaa näitä johonkin ylös...

Kerrankin sanaleikki toimii täydellisesti myös historian kuilun yli:

MESSENGER: I see, lady, the gentleman is not in your books.
BEATRICE: No. An he were, I would burn my study.

Esimerkki sanailusta:

BENEDICK: But it is certain I am loved of all ladies, only you excepted. And I would I could find in my heart that I had not a hard heart, for truly I love none.
BEATRICE: A dear happiness to women. They would else have been troubled with a pernicious suitor. I thank God and my hard heart that I am of your humour for that. I had rather hear my dog bark at a crow than a man swear he loves me.
BENEDICK: God keep your ladyship still in that mind. So some gentleman or other shall scape a predestinate scratched face.
BEATRICE: Scratching could not make it worse an 'twere such a face as yours were.

Näytelmää pidetään suorastaan feministisenä:

BEATRICE: Yes, faith, it is my cousin's duty to make curtsy and say 'Father, as it please you.' But yet for all that, cousin, let him be a handsome fellow, or else make another curtsy and say 'Father, as it please me.'

Ja...hyviä lainauksia olisi oikeasti koko näytelmä täynnä. Loppuun vielä lainausten lainaus:

BENEDICK: A miracle! Here's our own hands against our hearts. Come, I will have thee. But by this light, I take thee for pity.
BEATRICE: I would not deny you. But by this good day, I yield upon great persuasion, and partly to save your life, for I was told you were in a consumption.
BENEDICK: Peace, I will stop your mouth. (kisses her)

Awww.