Rakkautta ja Anarkiaa toi tämän Niagaraan, Tampereelle. Toki on mentävä katsomaan, kun kerran vuodessa tarjoillaan Bollywoodia.

Pisteeni: + + + ½ (movielens), 7 (imdb)

Kaikin puolin upea Bollywood-draama astuu harhaan vasta juonen viime metreillä.

Mistä on kyse? Nuorten rakastavaisten välille 60-luvun Intiassa nousee esteitä niin olosuhteista kuin omista asenteistakin.

Hyvää: Viimeiseen puolituntiseen asti olin valmis antamaan tälle 4½ viidestä. Viimeiseen puolituntiseen asti oikeastaan kaikki oli täydellistä. Väriloisto, musiikki ja eksoottinen tunnelma oli tietenkin ihanaa, mutta lisäksi minuun tekivät aivan erityisen suuren vaikutuksen juonen rakenne sekä henkilöiden sisäinen uskottavuus ja kolmiulotteisuus. Tykkäsin ihan kaikesta. Ei ollut edes ylinäyttelemistä. Kaikki oli samastuttavaa ja hyvin toteutettua. Myös ohjaus ja leikkaus, erityisesti ajalliset ja paikalliset leikkaukset lauluissa, olivat tyylikästä työtä.

Huonoa: Kaikki mielestäni huono aines sijoittui vikaan puoleen tuntiin. Juoni kääntyi äkillisen, ärsyttävän, tekonokkelan kikkailun suuntaan viime metreillä, ja melodramaattisuus kohosi äkillisesti nollasta yli ärsytyskynnyksen. (Ei pelkkä melodramaattisuus olisi yksin ärsyttänyt liikaa, mutta juoni oli juuri ehtinyt pohjustaa olotilaa...)  

Lisäksi, tuota, häpeämättömän länsimainen nuottikorvani ei voi näissä olla toivomatta, että laulut saisi kuulla länsimaiseen tyyliin laulettuna. Itämainen tyyli kuulostaa niin ...vaikealta, niin kuin kurkkua puristettaisiin laulettaessa eikä ääni saisi virrata vapaasti. Kai se on kuulijan korvassa.

Kannattiko katsoa? Kyllä. Väriloisto, musiikki ja eksotiikka ovat aina ihanan raikas tuulahdus.