Katsoin leffassa viime viikolla.

Pisteeni: + + + ½ (movielens), 7 (imdb)

Hienosti kirjoitettu, näytelty ja toteutettu leffa kärsii hiukan kylmyydestä ja kikkailusta.

Mistä on kyse? Kaksi silmänkääntäjää taistelee vuoden 1899 Lontoossa katkerasti maineesta ja salaisuuksista.

Hyvää: Koska samaan aikaan on julkaistu kaksi samaan aikakauteen sijoittuvaa taikurileffaa, niitä on muodikasta verrata toisiinsa. Sanon siis, että The Prestige näyttää The Illusionistille, miten toimiva käsikirjoitus laaditaan ja yleisön mielenkiinto vangitaan. Tekstin taidokkuutta ei käy kieltäminen, vaikka aikatasoilla kikkailu tuntuikin varsinkin alussa itsetarkoitukselliselta.

The Illusionistissakaan ei näytelty huonosti, mutta kyllä Edward Norton (kenties ohuemman materiaalin vuoksi) jää toiseksi Hugh Jackmanille, Christian Balelle ja Michael Cainelle. Herrat vetävät hyvin. Ja ekstrabonusta hassusta Wolverine-vitsistä... 

Huonoa: Minä en juuri tykkää Mementosta. Minusta se on itsetarkoituksellista kikkailua. The Prestige on saman miehen (Christopher Nolan) käsikirjoittama ja ohjaama, ja sen huomaa. Huonolla tavalla. The Prestigen kässäri oli hyvä, se oli nokkela... mutta se ei ollut mukava. Se oli täynnä itseään ja suhtautui katsojaan alentuvasti. Se oli kylmä ja kyyninen. Se ei jättänyt minulle hyvää oloa dialogin ja juonenkuljetuksen taidokkuudesta huolimatta.

Jos verrataan loppuyllätyksiä ja monimutkaisen juonen yleistä loogisuutta, The Illusionist vie kirkkaasti voiton. En aio spoilata, mutta pari yleistä sanaa. Ei The Prestigen juonessakaan mitään epäloogista ole, mutta se on kauempaa haettu ja minä arvasin sen käänteet ehdottomasti paremmin ennalta. The Illusionistin juoni ja loppuyllätys olivat vähäeleisemmät, ja tarina oli pinnalta katsoen niin suoraviivainen, ettei vihjeitä muusta oikeastaan tajunnut etsiä. The Prestigen tarina taas oli niin sekava ja poukkoileva, että vihjeitä etsi aktiivisesti - ja löysi. Ainakin minä löysin helposti.

The Prestige vs. The Illusionist: The Prestige on kaiketi parempi elokuva: parempi teksti, parempi näyttelijätyö, parempi ohjaus. Se on elokuvataidetta. The Illusionistin juoni oli minusta pohjimmiltaan selkeästi vahvempi, mutta toteutuksen puisevuus vesitti kokonaisuuden. Tulos on tuote, ei taidetta. Silti lopputulos on tasapeli, koska en osaa päättää, kallistunko puisevuuden vai epäsympaattisuuden puoleen. Ja jottei oltaisi liian negatiivisia, sanon vielä, että kumpikin oli ihan katsomisen arvoinen ;)

Saitko, mitä odotit? Njooh, suunnilleen. Odotin yllättävämpää loppua.

Kannattiko katsoa? Jo vain, koska tykkäsin katsella Hugh Jackmania. Noin muuten... aika sama.

Lisäksi pari sanaa Hugh Jackmanista.

Kun nyt olen näitä viehätysasioita viime aikoina pohtinut, niin jatketaan linjaa: Hugh Jackman miellyttää silmääni. Hänellä on tässä elokuvassa paidaton kohtaus, jonka aikana ehdin miettiä seuraavaa: jos miehellä pitää olla lihaksia, niin tässä on ihanteellisen määrän yläraja. Daniel Craigin lihakset Bondissa ===> "hyi, ällöö", Hugh Jackmanin lihakset tässä leffassa ===> "tässäpä mies, joka jaksaisi yhdellä kädellä pyyhkäistä minut jaloiltani...onko tuo 6- vai 8-pack?". (Vähempikin silti riittäisi myös, ja enempi olisi ehdottomasti liikaa.)

Hugh on listallani "näyttelijät, joiden vuoksi voi katsoa melkein minkä tahansa elokuvan, jos se on edes vähän kiinnostava". (Jonka yläpuolella on vain hyvin lyhyt lista "näyttelijät, joiden vuoksi voi katsoa minkä tahansa elokuvan, piste".) Hän on vähän omituinen tapaus, koska ei oikeastaan ole tyyppiäni millään lailla. X-Men-leffat (joista kaksi ekaa ovat oikeasti loistavia) kuitenkin myivät hänet minulle sekunnissa. "Tumma, karvainen ja eläimellisen seksikäs" ei normaalisti houkuta minua, mutta Wolwerine on eläimellisen seksikäs potenssiin sata (öö...sanaleikki tahaton), ja sellaisen edessä taitavat primitiiviset vahvimman kumppanin hakuvaistot jo ottaa naisesta vallan. Ekasta X-Menistä lähtien olen siis ollut myyty, ja näen Hughin nyt karismaattisena myös muissa leffoissa.

Jos tämä ei olisi riittänyt syyksi, minut olisi joka tapauksessa sulattanut se, että hra Jackman on Hollywoodin suurin musikaaliteatteriaktiivi. (Tiesittekö tätä?) Hän aloitti uransa Australiassa juuri musikaaleissa, on voittanut palkintoja rooleistaan Broadwaylla ja juontanut Tony-gaalaa (vuosittaiset Broadway-palkinnot). Näistä gaaloista on aivan loistavia pätkiä Youtubessa. Hugh todellakin hyppii cancania tanssityttöjen kanssa ja laulaa musikaalisikermiä täysin sydämin. Niistä välittyy aito, lapsenomainen riemu. Samoin netissä on haastatteluja, joista aistii, että elokuvanäyttelijän työ voi olla miehestä huippuhauskaa, mutta musikaaliteatteri on hänen todellinen rakkautensa ja intohimonsa (ja se, mistä hän lapsena haaveili). 

Wolwerine ja musikaaliharrastaja? Maailman coolein toimintasankari ja tanssiva, laulava showmies samassa kehossa? Liian hyvää ollakseen totta? Ei näköjään. Eihän sellaista voi olla rakastamatta. Tällä hetkellä hänellä on Disneyn kanssa sopimus kolmesta musikaalielokuvasta tulevina vuosina! Jippii, jippii, jippii.