Vanha kieli, uusi kieli. Marjukka Tampereella. Lukuhimo.

Viime viikolla ehdin blogittaa kuulumisistakin niin ahkerasti, että suurimmat ovat tainneet jo tulla. Käytiin musikaalissa ja oli synttärit. Mutta onhan noita kertomattakin:

(1) Yliopisto alkoi ihan kunnolla. Minulla on reilut 10 tuntia viikossa. Pari käännöskurssia ja lisäksi italian tekstinymmärtäminen (eli vaikein, joka meidän yliopistosta irtosi) ja espanjan alkeet. Pelkäsin, että italian kurssi olisi liian helppo, mutta tekstit ovatkin olleet ihan mukavan haastavia, olen oppinut asioita ja kurssilla muutavat ovat ihan yhtä hyviä kuin minä. Vaihdossa olleita sun muita semmoisia. Todella positiivinen yllätys, ja olen iloinen, että menin kurssille! Ensi vuonna voisi käydä sen suullisenkin puolen. Ne ilmeisesti järjestetään vuorovuosin.

Espanja sitten. Minua oli pitkään häirinnyt tunne siitä, että melkein jo valmiiksi italian pohjalta ymmärrän sitä, joten oli pakko vihdoin oikeasti ottaa ne alkeet. (Olisin tosin enemmän halunnut venäjän alkeet, muttei sopinut aikatauluuni.) Toistaiseksi on ollut todella ahdistavaa ei vain muistella uusia juttuja, vaan yrittää kaikin voimin olla sanomatta "mi chiamo", kun pitäisi sanoa "me llamo" ("nimeni on"), "due" eikä "dos", ja sitä rataa...mutta ehkä se siitä helpottuu. Haluaisin myös koko ajan sanoa "ciao" sen sijaan, että pitää muistaa "hola" ja "adios". No, tämä oli varmastikin odotettavissa. Sanojen ymmärtäminen kyllä on ennenkuulumattoman helppoa, koska ne ovat hyvin samanlaisia kuin italiassa.

(2) Pikkusiskoni Marjukka muutti vihdoin kunnolla Tampereelle. Se on kyllä ollut erittäin mukavaa. Olemme tehneet kauheasti asioita yhdessä. Marjukka päätti oma-aloitteisesti laittaa vara-avaimeni omaan avainnippuunsa ja kävellä sisään, koska huvittaa...mutta onhan se oikeastaan kätevämpää. (Tiedoksi tilannetta tuntemattomille, että ostimme itsellemme asunnot vierekkäisistä puukerrostaloista.) Tulevaisuudessa yhdessä vietetty aika ehkä hiukkasen vähenee, kun Marjukka saa oman telkkarinsa yms. viriteltyä käyttökuntoon. Tällä hetkellä tosin tuntuu jopa oikeasti siltä, että iskä saattoi olla oikeassa sanoessaan, että kaksi telkkaria vierekkäisissä asunnoissa on tuhlausta.

Ollaan laulettu paljon Singstar-peliä, ja lauleskeltu muutenkin. Me aina lauleskellaan. Toivottavasti naapureita ei häiritse. 

(3) Jokin aika sitten murehdin blogissa, ettei lukeminen enää tunnu samalta kuin ennen. Nyt olen pitkästä aikaa päässyt oikean lukuhimon makuun! Koko ajan tekisi mieli olla lukemassa. Löysin kirjastosta Robert Rankinin kirjan, jota en ollut vielä lukenut, ja tuntuu taas samalta kuin koululaisena. Voisin vaan tulla kotiin iltapäivällä ja lukea koko illan. Ei tosin onnistu, koska koko ajan on kiire...mutta teoriassa. Onpa mukavaa. (Rankin on verbaaliakrobatian ja absurdin komedian mestari, mutta Suomessa hyvin tuntematon, koska kirjoja ei ole käännetty (mikä olisikin hyvin, hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta).)