Muskettisotureiden uuden sukupolven seikkailuja amerikkalaiseen tapaan: ilahduttava annos vanhanaikaista, huumorilla höystettyä, kerrassaan yllättävän hyvin kirjoitettua seikkailuromantiikkaa, vaikka budjetin rajat jättävätkin toteutuksen puolella toivomisen varaa.

Hyvää: Olin katsomiskokemuksestani todella positiivisesti yllättynyt. Jos käsikirjoitusten taso jatkuu yhtä korkeana kuin tässä ensimmäisessä jaksossa, tätä sarjaa kannattaa oikeasti katsoa. Dialogista tuli Joss Whedon mieleen - nokkelia ja uskottavia vuorosanoja, sujuvaa juonenkuljetusta ja jopa inhimillisiä tunteita. Teksti oli lähempänä onnistuneen seikkailuelokuvan kuin tv-sarjan tasoa, mikä on erittäin vaikuttaava sarjalta, joka budjetti on ilmiselvästi pienehkö. Pidin myös D'Artagnanin näyttelijän karismasta, joka kantoi niin hyvin, että hän voisi näytellä oikeaakin D'Artagnania oikeissa muskettisotureissa. Ja runoilu! Riimittely on aina hyvä asia...

Huonoa: ...mutta on sääli, että sarjan budjetin rajat ovat silmin nähden tulleet vastaan vähän joka asiassa. Kohtaukset ovat suoraviivaisia, koska kuvakulmilla ja leikkauksilla ei ole varaa kikkailla. Kokonaisuutena juuri ja juuri siedettävät lavasteet ovat ajoittain pahvisen oloisia, ja puvut menettelevät miten kuten. Jos tämä olisi tehty kunnon budjetilla, tulos olisi voinut olla saumattoman hieno ja elokuvamainen, siksi harmittaa! Lisäksi ärsyttää se yksityiskohta, että "Jacques" ei tosiaankaan kävisi pojasta. On naurettavaa, että kukaan sarjassa uskoo huijaukseen hetkeäkään. Tämä ei ole budjetin vika, vaan näyttelijävalinnan (tai mahdollisesti ohjauksen, jos tytön ei ole annettu käyttäytyä riittävän miesmäisesti, vaikka olisi osannut).

Muuta: (1) En ole muodostanut mielipidettä siitä, tulevatko moderniin maailmaan viittaavat vitsit pitemmän päälle olemaan hauskoja vai ärsyttäviä. Tällä hetkellä kallistun lievän ärsyttävyyden kannalle. (2) On ahdistavan kaavamaista, että uuden sukupolven muskettisotureista yksi on tyttö ja yksi latino. Tiedättekö, mitä South Parkin tekijöille sanottiin, kun he kauan sitten South Parkia kaupatessaan tarjosivat sitä Simpsoneiden tuotantoyhtiölle? "Ehkä tällä olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia, jos kertoisitte neljän pojan sijaan kolmesta pojasta ja yhdestä tytöstä. Ja lapsista yhden pitää olla musta tai latino." Parker ja Stone sanoivat: "Ei kiitos." Ja aivan oikein! Kuinka monessa todellisen maailman porukassa kahdeksanvuotiaita tai muskettisotureita hengaa yksi kiintiötyttö? Peilaako todellista maailmaa se, että jokaisessa ryhmässä minkä tahansa alan ihmisiä on yksi - ja yleensä vain yksi - kiintiövärillinen? Eikö ole ilmeistä, että käytäntö tasa-arvon luomisen sijasta alleviivaa rotujen ja sukupuolten välisiä eroja? Kuinka moni on koskaan tajunnut kaivata South Parkiin tai alkuperäisiin kolmeen muskettisoturiin tyttöjä ja värillisiä? No. Blääh. Pieni epäkohta, pystyn elämään sen kanssa. Jos en pystyisi, en voisi katsoa telkkarista juuri muuta kuin South Parkia ja Joss Whedonin sarjoja.

Kannattaako katsoa? Tämä eka jakso kannatti katsoa. Aion katsoa vielä ainakin jakson tai pari, ja toivon todella, että tästä sarjasta on johonkin. Potentiaalia tuntuu olevan, joten olen toiveikas.