Tuli luetuksi jo vajaa viikko sitten, mutta aiheesta kirjoittaminen on jäänyt. Nyt kuitenkin lainasin kirjastosta kirjoja (taas) ja haluan korvata työn alla olevan teoksen nimen sivupalkissa, joten tämä pitää hoitaa alta pois.

Hyvä kirja? No...lukemisen arvoinen, kyllä. Loppua kohti parani. Alkupuolisko oli niin ennalta-arvattavaa, mekaanista trilleriä, etten oikein lämmennyt. Pikkuhiljaa hahmoihin ja tunnelmaan pääsi paremmin sisälle, ja loppuratkaisusta jaksoin jo jotenkin välittääkin. On tämä nyt kenties elämästäsi verottamansa ajan arvoinen.

Kirja vs. elokuva. Erikoisesti haluan kirjoittaa jännästä asetelmasta, joka minua lukuprosessissa kohtasi. Olin nimittäin parhaillaan lukemassa teosta (tiesin tosin jo ennalta koko juonen idean pääpiirteissään, mutten käänteitä), kun leffa tuli teattereihin. Katsoin siis elokuvaversion luettuani kirjasta hieman alle puolet. Leffa tuntui tylsältä, kunnes ohitettiin piste, johon asti olin kirjaa lukenut - minkä jälkeen se yllättäen muuttui hyväksi ja tunnelmalliseksi. Kirjasta en taas ollut välittänyt lainkaan ennen elokuvan näkemistä, mutta sen nähtyäni kirjan jälkipuolisko tuntui huomattavasti paremmalta, ihan hyvältä oikeastaan! (Mistä tämä johtuu? Ei aavistustakaan. Ilmeisesti leffa toimii paremmin vieraana ja kirja tuttuna.) 

===> Opetus: tässä tapauksessa katso ensin elokuva, lue kirja vasta sitten. Jos siis aiot tehdä molemmat ja jos olet samanlainen kuin minä. Minä tosin haluan yleensäkin katsoa mahdollisen elokuvaversion ennen kirjan lukemista, koska kirja pohjalla elokuva tuntuu automaattisesti huonommalta. (Vähintään haluan unohtaa kirjan mahdollisimman tehokkaasti ennen kuin katson elokuvat. Esim. Harry Pottereita en tarkoituksella lue uudestaan, koska se pilaisi leffaversiot.) Sama ei päde toiseen suuntaan - elokuvan näkeminen ei ole kai vielä koskaan pilannut minulta kirjaa. Tässä en kai ole kuten muut, koska tiedän ihmisiä, jotka oikein tarkoituksella haluavat kerrata kirjoja juuri ennen niiden leffaversioiden katselua.

Entä kirjan ja elokuvan selkeät erot? Elokuva veti juonen mutkia suoriksi jonkin verran, mutta se oli mielestäni ymmärrettävää ja hyvin tehty. On oikeastaan vain yksi ero, josta minulla on mitään mutisemista. En aio pilata loppuratkaisua, mutta mainitsen, että se on elokuvassa hämmästyttävän erilainen kuin kirjassa. Sen muuttamista en ihan ymmärrä. Kirjan ratkaisu on lämminhenkisempi, moniselitteisempi ja palkitsevampi. Oli ilahduttavaa lukea se ja yllättyä positiivisesti, kun tunsi jo leffan lopun ja odotti samaa ratkaisua. En oikeasti tajua, miksi se on muutettu elokuvaan - jotta kirjankin lukeneet yllättyisivät edes jostain?

Muuta? Kirjan kielestä en poikkeuksellisesti sano mitään, koska luin italiaksi käännetyn version.