Yhteiskunnallisella sanomalla lyötiin minua päähän, joten taidenautinto jäi vähäiseksi.

Luin tämän näytelmän olosuhteiden pakosta kirjallisuustieteen tenttiä varten. En oikeasti halunnut, koska tiedän, miten inhoan osoittelevaa, yhteiskunnallisesti tiedostavaa realismia, mutta näytelmiä oli pakko olla tietty määrä ja niitä oli rajallisesti saatavilla. En yllättynyt. Periaatteessa Canth on varmaan hyvä näytelmäkirjailija, eikä minulla ole mitään valittamista hänen kielensä, juonirakenteensa tai muidenkaan ei-temaattisten asioiden suhteen. Mutta onko kaikki tosiaan pakko vääntää rautalangasta, alleviivata, järjestää mustavalkoiseksi hyvä-paha-vastakkainasetteluksi? Kyllä, on kurjaa, jos mies juo vaimonkin rahat niin, että lapsi ja nainen näkevät nälkää. Sehän on ihan kamalaa. Eikä vaimoparka voi mitään, koska on lain mukaan miehensä omaisuutta ja mies päätää kaikesta. Hirveää, hirveää, kyllä. Se oli epäkohta. En kiellä asian painavuutta.

Minä en kuitenkaan lue fiktiota tullakseni tietoisemmaksi yhteiskunnan ongelmista, nykyisistä tai historiallisista. Jos haluaisin tiedostaa, poimisin käteeni sanomalehden tai tietokirjan. Fiktio on mielestäni olemassa muista syistä. Tässä minun ja realistien sukset menevät auttamattomasti ristiin, emmekä nytkään tulleet toimeen. Minä tiesin sen ennen kuin aloitin lukemisen. Tulipahan silti luettua suomalaisen kirjallisuuden merkkiteos.